Taas on se aika vuodesta, kun unelmat täyttyvät... tai murenevat

Mikä jokavuotinen tapahtumasarja ajoittuu kesään? Tarkemmin sanottuna noin juhannuksesta heinäkuun loppupuolelle. Somepäivitykset opiskelupaikan saamisesta tietysti.


Piinaava kevät on takana, jolloin päivät täyttyivät pääsykokeisiin valmistautuessa. Kirjastot (jossa mäkin tätä julkasua kirjoitan) oli ihan piukassa nuoria ja miksi ei vähän vanhempiakin pänttäämässä pääsykoemateriaaleja. Se kävi monelle ihan työstä, kun aamu kasilta kirjastoon ja neljältä kotiin.


Sitte tuli se päivä, kun kaikki se hankittu tieto ja osaaminen piti tuoda esille pääsykokeissa. Tai toki osa pääsee jo suoraan todistuksilla eli he on päässyt tuomaan sen osaamisen sitten jo aikasemmin esille. Hurja tilanne, varsinkin jos on yhtä jännittävää tyyppiä kuin allekirjoittanut. Yritä siinä hirveessä paineessa sit tuoda parhaimpasi esille. Jotku syttyy niille hetkille, moni ei. Itellä oli aikanaan kaksipäiväiset pääsykokeet liikunnanohjaajan korkeakoulututkintoon. Ei siinä toisena päivänä enää ehtinyt jännittämään, mut ekana aamuna kylläkin. Plus että itellä jännitys lähtee yleensä siinä kohtaa ku se juttu alkaa eli ei sitä siinä menossa enää huomaa.


Pääsykokeen jälkeen jännitys hiukan helpottuu, mut vaan hetkeksi. Sit alkaa jo jännittämään millon tulokset tulee julki.


Kun se päivä vihdoin koittaa, että meet kirjautumaan Opintopolkuun ja huomaat, että valintatulokset on tullu, on se hermojaraastava kokemus. Se purkautuu joko täydelliseen epäuskoon "sainko mä oikeesti tän paikan!?" tai epätoivoon "miksi, mitä mä nyt teen, oon epäonnistunut."

Toisella unelmat täyttyy ja toisella ne murtuu. Vai onko sittenkään ihan niin?



Titteli ei määritä osaamistasi


Luki sun Opintopolun päätöksessä sitten kumpi tahansa ratkasu, se ei määritä sua tai sun osaamista millään tavalla. Ne ketkä saa opiskelupaikan on tottakai onnensa kukkuloilla, ja niin pitääkin! Ne ketkä ei opiskelupaikkaa saa, ei siitä myöskään isoa numeroa tee. Harvoin somessa näkee niitä päivityksiä että "sinä et tullut valituksi." Tämäkin on täysin normaalia, eikä siinä oo mitään väärää, ettei sitä halua tuoda esille. En mäkään toisi.


Tärkeintä on kuitenkin kaikki se mitä tapahtuu sen jälkeen, kun oot saanut päätöksen, kumman tahansa. Jäätkö paikallesi vai sisuunnutko.


Tiedän monia ihmisiä, ketkä on saanu opiskelupaikan ja alottaa opinnot into piukeena. Kuitenkin ekan vuoden aikana he alkavat huomaamaan ettei tää nyt ehkä sittenkään ollut se mun ala ja juttu. Sekin on ihan normaalia, mistähän sitä ihminen vois oikeesti tietää kiinnostaako joku juttu jos sitä ei oo kertaakaan tehny.

Siinä kohtaa on kaks vaihtoehtoa, joko jatkaa opintoja ja pusertaa ne väkisin maaliin vaikka ei yhtään kiinnostais. Tai sitten lopettaa opinnot siihen ja lähtee rakentaamaan omaa tulevaisuuttaan ihan puhtaalta pöydältä.


Haluun tässä kohtaa korostaa sitä, että mä arvostan suomalaista koulutusjärjestelmää ihan äärettömän paljon! Ja välillä musta tuntuu et ihmiset ei arvosta ilmaista korkeakoulututkintoa täällä sen kuulumalla tavalla. Sitä pidetään jotenki itsestään selvänä, että se on ilmaista lystiä.

Mutta mä en tykkää siitä ajattelutavasta, että meidän osaaminen sidotaan johonkin tiettyyn titteliin mikä me saadaan jonkun tutkinnon päätteeksi! Enkä tykkää tän ajattelutavan seurauksena siitä tapahtumaketjusta, missä nuori, vailla mitään tietoa ja kokemusta, joutuu hakemaan opiskelupaikkaa ja esillä on vain "hyvä palkkaisia" ja "mediaseksikkäitä" aloja.


Eihän se nuori välttämättä oikeesti tiedä mitä se haluu lähtee opiskelemaan ja mitä se haluis tehä isona. Hän nyt hakee opiskelemaan sellaseen paikkaan, mitä arvostetaan, mikä on esillä ja mitä yhteiskunta haluaa. Ei siis välttämättä yhtään mitään sellasta alaa mitä hän ite arvostais tai haluais.


Kumman sä palkkaisit? Entä kumpi sä haluisit olla?


Mietitäänpä tilannetta, että opiskelija ei oo yhtään kiinnostunut alasta, mutta päättää sinnitellä ja ottaa paperit ulos. Sen jälkeen hän lähtee alansa hommiin.

Toinen kaveri ei oo saanut opiskelupaikkaa ja on jäänyt varasijalle yksi, just ton opiskelijan taakse ketä ei kiinnosta alan opinnot. Sisuuntunut varasijalle jäänyt kaveri näkee mahdollisuuden ja alkaa itse opiskelemaan aiheen ympäriltä asioita.


Jos opiskelijan tutkintoon valmistuminen kestää vaikka 4 vuotta ja tämä kaveri kuka ei saanut opiskelupaikkaa käyttää saman ajan siihen, että itse opiskelee aihetta, niin kumpi osoittaa aitoa kiinnostusta alaa kohtaan? Jos sitten nää kaverukset olis vielä vastakkain työhaastattelussa ja vaan toinen voisi saada paikan, ni mua harmittaa ja ärsyttää se, että "epäkiinnostunut" alasta, mutta tutkinnon suorittanut saa yleensä paikan ja motivoitunut itseopiskelija ei saa. Johtuen siitä, että hänellä ei ole hyväksyttyä tutkintoa aiheen ympäriltä.


Työnantajille ja niille ketkä vastaavat yritykseen uuden henkilöstön palkkaamisesta niin ihan vaan ajatuksen herättäjänä, kumman työntekijän sä haluisit? Motivoituneen kaverin kuka on omalla kiinnostuksellaan ja aidolla halullaan opiskellut jotain. Kuka voi tuoda ongelmanratkaisutilanteissa ne yllättävimmät out of the box ajatukset ilmoille.

Vai kaverin kenellä on hieno #titteli, mutta ala ei kiinnosta yhtään. Hän tulee kyllä työpaikalle, mutta tuskin kuulet häneltä niitä parhaimpia oivalluksia ongelmiin.


Mieti, kumman sä haluaisit?


#Itseopiskelu on vähintään yhtä tärkeää, kuin tutkintoon johtava opiskelu. Uskalla lähteä ottamaan asioista selvää. Lähde rakentamaan omaa polkuasia kohti unelmaasi. Voit päästä perille monia eri reittejä. Älä vertaile itseäsi muihin vaan siihen mitä SINÄ ITSE olit vielä vuosi, kaksi tai kymmenen sitten.


Tee niitä asioita mitkä on sulle merkityksellisiä!




Recent Posts

See All